keinutyyppi From Wikipedia, the free encyclopedia
Keinulauta eli kiikkulauta on eräs keinutyyppi: yksinkertaisimmillaan se koostuu pitkästä, kapeasta laudasta, joka on tuettu keskeltä siten, että toisen pään laskeutuessa alas toinen nousee ilmaan. Keinulaudalla keinuttaessa laudan päissä istuvat keinujat ponnistavat vuorotellen vauhtia maasta nostaen siten oman laudanpäänsä ilmaan. Laudassa on yleensä myös kädensijat.
Parhaiten keinulaudalla keinuminen onnistuu, mikäli keinu on tasapainossa eli keinujat ovat suunnilleen samanpainoisia. Lauta voidaan tasapainottaa myös siten, että painavampi keinuja siirtyy kohti laudan tukipistettä. Tämä muuttaa vipuvarren pituutta, jolloin keinujien momentit eli vääntövaikutukset tukipisteen suhteen saadaan tasapainottamaan toisensa. Keinulautaa käytetään usein esimerkkinä yksinkertaisissa fysikaalisissa laskutehtävissä.
Pelkän hauskanpidon lisäksi keinulaudan liikettä voidaan hyödyntää esimerkiksi sähkön tuotannossa tai veden pumppaamisessa.[1][2]
Keinulautaa käytetään myös akrobatiassa: laudan päissä seisovat akrobaatit sinkauttavat vuorotellen toisensa ilmalentoon, jonka aikana he voivat tehdä voltteja ja muita temppuja.
Agilityssa keinulauta on yksi kontaktiesteistä. Koiran on edettävä keinulautaa pitkin keskikohdan yli, jolloin toinen pää painuu maahan, ja jatkettava laudan päähän asti. Laudan päissä on kontaktipinnat, joita koiran tulee koskettaa tassuillaan.
Seamless Wikipedia browsing. On steroids.
Every time you click a link to Wikipedia, Wiktionary or Wikiquote in your browser's search results, it will show the modern Wikiwand interface.
Wikiwand extension is a five stars, simple, with minimum permission required to keep your browsing private, safe and transparent.