Koulukoti on Suomessa lastensuojelulaitos, jonka nykyinen tarkoitus on tarjota nuoren yksilöllisyyttä tukevaa hoitoa, kasvatusta ja opetusta.[1] Koulukotien toiminnasta on säädetty Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen alaisista lastensuojeluyksiköistä annetulla lailla.[2] Koulukotia tarkoittava nimitys oli vuoteen 1946 saakka kasvatuslaitos.[3] Vuonna 2010 Suomessa oli kahdeksan koulukotia, kuusi valtion ja kaksi yksityisen yhteisön ylläpitämää.[4]
Nykyinen hallinnointi ja tarkoitus
Valtion koulukoti on Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) alainen lastensuojeluyksikkö, jossa annetaan kasvatusta, hoitoa ja perusopetusta ja siihen liittyvää muuta opetusta sellaisille lastensuojelulain (417/2007) perusteella sijais- tai jälkihuoltoon sijoitetuille lapsille ja nuorille, joita ei voida tarkoituksenmukaisesti kasvattaa ja hoitaa muussa lastensuojeluyksikössä ja jotka eivät sairautensa vuoksi tarvitse muualla annettavaa hoitoa. Valtion koulukodeissa voidaan antaa myös mielenterveyslaissa (1116/1990) tarkoitettuja mielenterveyspalveluja lukuun ottamatta tahdosta riippumatonta hoitoa.[5] Valtion koulukotien toiminta voidaan järjestää laitoshuoltona tai laitoksen johdon alaisena perhehoitona.[6]
Valtion koulukodeissa annettavaa perusopetusta ja siihen liittyvää muuta opetusta ohjaa Opetushallitus. Toimintaa valvovat aluehallintovirastot.[7] Koulukotien koulut siirtyivät Opetustoimen alaisuuteen 1. tammikuuta 1999. Ennen THL:llää koulukotien hallinnosta ja kehittämisestä vastasi Sosiaali- ja terveysalan tutkimus- ja kehittämiskeskus (Stakes).[1]
Historia
Suomen ensimmäinen koulukoti (tuolloin kasvatuslaitos), Kylliälän laitos, perustettiin vuonna 1829 Viipurin lähelle. Kasvatuslaitosten laajempi perustaminen tapahtui kuitenkin 1800-luvun lopulla ja valtio perusti ensimmäisen kasvatuslaitosten vasta vuonna 1891. Kaupungistumisen ja teollistumisen myötä kasvaneet yhteiskunnalliset ongelmat loivat perustan laitoksille. Laitoksiin sijoitettiin tuomioistuinten päätöksillä 7–14-vuotiaita lapsia ja laitokset toimivat vankeinhoitohallituksen alaisina. Laitokset olivatkin oikeastaan rikoksia tehneiden lasten pakkohoitolaitoksia ja koulukotityö profiloitui pahantapaisten lasten kasvatustyöksi.[8]
Kasvatuslaitosten nimet muutettiin koulukodeiksi vuonna 1946, kun rangaistuslaitosten maineesta pyritiin eroon. 1950-luvulle saakka kasvatuslaitosten toiminta perustui kustodiaaliseen kasvatusperinteeseen, johon liittyy vahva uskonnollisuus, kuri ja järjestys. Tavoitteena oli antaa nuorille perussivistys ja ammatti, joka katsottiin mahdolliseksi työnteolla ja kristillisellä arvopohjalla.[3]
Koulukotien kovaotteisia kasvatusmenetelmiä alettiin kritisoida ensimmäisen kerran 1950-luvulla ja 1960-luvulla kritiikki voimistui entisestään. Asiaa tutkineiden komiteoiden mukaan koulukotien ruumiilliset rangaistukset olivat välttämättömiä kasvatustyössä.[9] Tuohon aikaan koulukodeissa oli rangaistuksena muun muassa raippoja ja pitkiä eristyksiä putkassa. Koulukodeissa oli myös seksuaalista väkivaltaa sekä simputusta, ja lomille pääsi harvoin, jos koskaan. Vuonna 1964 koulukoteja oli 18.[10]
Sosiologi Vesa Puurosen mukaan “lapsilla ei aina ollut osaa eikä arpaa siihen, että he joutuivat koulukotiin. He eivät olleet välttämättä tehneet mitään väärää, eivätkä vanhemmatkaan. Riitti, että sosiaalilautakunnassa katsottiin, että perheet olivat huonoja, kykenemättömiä huolehtimaan lapsistaan. Monet joutuivat koulukotiin siksi, etteivät he syystä tai toisesta kyenneet käymään koulua. Oli myös koulupinnausta, pikkurikollisuutta, kolttosia, kepposia, kiroilua, valehtelua, uppiniskaisuutta.” Puurosen mukaan koulukodeissa elettiin kurin ja pelon ilmapiirissä, jossa lapsille ei kehittynyt mitään sosiaalisia elämäntaitoja eikä luottamusta muihin ihmisiin. Myöskään koulutusta ei juuri saanut ja Puurosen haastattelemien entisten koulukodin asukkaiden elämässä keskeistä on ollut koulun käymättömyys ja ammatillinen osaamattomuus. Vaikka jotkut olivat pärjänneet hämmästyttävän hyvin ja lukeneet ja oppineet itse, olivat monet olleet pitkään vankiloissa.[11] Urho Rauhalan 1970-luvun alussa julkaiseman, noin 400 koulukotipoikaa kattaneen tutkimuksen mukaan kaksi kolmasosaa heistä oli myöhemmin ajautunut rikosuralle ja vankilaan[12].
Lasten kokemista epäkohdista, kaltoinkohtelusta ja väkivallasta ensimmäisen lastensuojelulain aikaan 1937–1983 tehdyssä tutkimuksessa tuli esille hyvin karkeaa ja pitkäkestoista fyysistä ja henkistä väkivaltaa sekä seksuaalista hyväksikäyttöä. Suomen valtio esitti marraskuussa 2016 valtiollisen anteeksipyynnön väärinkäytösten kohteiksi joutuneille. Arvellaan, että osa uhreista hakee valtiolta korvauksia.[13]
 |
Tämä artikkeli tai osio on keskeneräinen. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla sivua. Lisää tietoa saattaa olla keskustelusivulla. Merkinnän syy: Lähteenä voi käyttää esim Koulukodit esiripun takana |
Koulukodit vuonna 2010
Vuonna 2010 Suomessa oli kahdeksan koulukotia, kuusi valtion ja kaksi yksityisen yhteisön ylläpitämää.[4]
Valtion koulukodit
- Harvialan koulukoti (lopettanut toimintansa 1.12.2015)
- Sippolan koulukoti
- Limingan koulutuskeskus
- Sairilan koulukoti (Mikkelin Visulahti)
- Vuorelan koulukoti (Nummela)[14]
- Lagmansgårdenin koulukoti (Pännäinen)
Yksityiset koulukodit
- Pohjolakoti (Muhos)
- Lausteen perhekuntoutuskeskus (Turku)
Lähteet
Kirjallisuutta
Aiheesta muualla
Wikiwand in your browser!
Seamless Wikipedia browsing. On steroids.
Every time you click a link to Wikipedia, Wiktionary or Wikiquote in your browser's search results, it will show the modern Wikiwand interface.
Wikiwand extension is a five stars, simple, with minimum permission required to keep your browsing private, safe and transparent.
