suomalainen laulaja ja vuoden 2002 tangokuningatar From Wikipedia, the free encyclopedia
Satu Johanna Desiree Pakonen (s. 2. toukokuuta 1976 Oulu) on vuoden 2002 tangokuningatar. Pakonen oli mukana Suomen euroviisukarsinnoissa vuonna 2006. Pakonen keikkailee aktiivisesti sekä omalla bändillään että vierailee mm. Lauantain Toivotut -bändin toisena solistina. Hän on opiskellut klassista laulua ja kitaran- ja klarinetinsoittoa konservatoriossa.
Johanna Pakonen | |
---|---|
Johanna Pakonen elokuussa 2014 |
|
Henkilötiedot | |
Syntynyt | 2. toukokuuta 1976 Oulu |
Muusikko | |
Laulukielet | suomi |
Aktiivisena | 2002– |
Tyylilajit | pop, iskelmä |
Levy-yhtiöt | Sony Music Finland, Suomen Mediamusiikki Oy |
[ Muokkaa Wikidatassa ] [ ohje ]
|
Pakonen juonsi vuoden 2009 Tangomarkkinat yhdessä Mikko ”Peltsi” Peltolan kanssa. Pakosella oli naispääosa Rauman Kaupunginteatterissa esitetyssä Vexi Salmen elämästä kertovassa musikaalissa Villit vuodet. Pakonen on työskennellyt myös juontajana Iskelmäradiossa ja Radio Pookissa Oulussa.
Pakonen oli naimisissa kuljetusalan yrittäjän Juha Laihoniemen kanssa vuosina 2010–2015.[1]
Pakosella on vuonna 2012 syntynyt tytär Nelli. Hän menetti jo 23. raskausviikolla syntyneet kaksospoikansa vuonna 2010, kun toinen heistä syntyi kuolleena ja toinen menehtyi elettyään vain puoli tuntia.[2]
Pakonen seurusteli vuosina 2016–2019 Hunks-tanssija Antti Lehdon kanssa.[3][4] Pakonen on opiskellut puutarhurin perustutkintoa syksystä 2021 lähtien ja on valmistunut pihasuunnittelijaksi keväällä 2023.[5]
Seamless Wikipedia browsing. On steroids.
Every time you click a link to Wikipedia, Wiktionary or Wikiquote in your browser's search results, it will show the modern Wikiwand interface.
Wikiwand extension is a five stars, simple, with minimum permission required to keep your browsing private, safe and transparent.