From Wikipedia, the free encyclopedia
”Jo riittää” oli Suomen Sosialidemokraattisen Puolueen (SDP) maaliskuussa 1947 aloittama poliittinen kampanja ja sen iskulause, jotka oli molemmat suunnattu Suomen Kommunistista Puoluetta (SKP) ja Suomen Kansan Demokraattista Liittoa (SKDL) vastaan. Sosiaalidemokraatit hyödynsivät sitä kevään 1947 SAK:n edustajakokousvaaleissa, joulukuun 1947 kunnallisvaaleissa sekä heinäkuun 1948 eduskuntavaaleissa, joissa kaikissa SDP menestyi SKDL:n kärsiessä tappion. ”Jo riittää” -kampanja muistetaan yhtenä niin sanottujen vaaran vuosien käännekohdista.
Vasemmistopuolueet SDP ja SKDL olivat kaksi suurinta puoluetta vuoden 1945 eduskuntavaaleissa ja sen jälkeen hallituskumppaneina kahdessa peräkkäisessä kansanrintamahallituksessa. Sosiaalidemokraatit alkoivat vähitellen huolestua yhä syvemmin SKDL:n ja kommunistien valtapyrkimyksistä, varsinkin kun kommunistien hallitsema Valtiollinen poliisi eli niin sanottu punainen Valpo syyllistyi väärinkäytöksiin ja muut Neuvostoliiton vaikutuspiiriin kuuluneet Itä- ja Keski-Euroopan maat muuttuivat asteittain kommunistisiksi diktatuureiksi.[1] Vuoden 1946 ylimääräisen puoluekokouksen jälkeen SDP:n johto ja puoluetoimisto päättivät käynnistää ”taistelevaksi sosialidemokratiaksi” kutsutun kampanjan, johon kuului kommunismia vastaan suunnattuja puheita ja tilaisuuksia sekä jäsenhankintaa. Järjestösihteeri Veikko Puskalan laatiman suunnitelman mukaan kampanjan oli määrä jatkua syyskuusta 1946 kevääseen 1947.[2] Kampanjaa rahoitettiin Ruotsin sosiaalidemokraattisen puolueen lahjoittamilla avustusrahoilla.[3]
”Taistelevan sosialidemokratian” kampanja siirtyi helmi–maaliskuussa 1947 toiseen vaiheeseen.[3] Kampanjatyöryhmä suunnitteli yhdessä Janne Hakulisen johtaman Yhteismainos-mainostoimiston kanssa kampanjajulisteen, josta oli kaksi erikokoista versiota. Suuremmassa julisteessa luki ”Jo riittää hinnankorotukset, valhelupaukset, mielipideterrori, pakkodemokratia. Vain järjestys takaa tulevaisuuden. Liity Sos.dem. puolueeseen”.[2] Kuvassa ruuvipenkkiin nojannut vakavannäköinen ja lihaksikas työmies rutisti kourassaan kommunistien propagandalehtistä.[3] Pienempi juliste oli liimattava lappu, jossa näkyi vain tekstinauhaa puristava suuri koura ja sanat ”Jo riittää valhelupaukset, hinnankorotukset, pakkodemokratia”.[4][2] Julisteita tuettiin samansisältöisillä lentolehtisillä, elokuvateattereissa esitetyillä mainoskuvilla eli diapositiiveilla, SDP-rintamerkeillä ja sosiaalidemokraattisten lehtien kirjoituksilla.[3][5] SDP:n sisäisessä ohjeessa kampanjaa verrattiin Englannin radion toisen maailmansodan aikaiseen ”V for victory” -kampanjaan.[5]
Julisteessa mainituista asioista hinnankorotukset viittasivat valtion hinta- ja palkkaneuvoston hintajaoston puheenjohtajana toimineeseen kommunistiin Matti Huhtaan, joka joutui hintasääntelyn vallitessa vahvistamaan useimmat kulutustuotteiden hinnankorotukset. ”Valhelupauksilla” viitattiin Pekkalan hallituksen yleispolitiikkaan, ”mielipideterrorilla” ja ”pakkodemokratialla” kommunistien työpaikoilla ja ammattiosastojen kokouksissa harjoittamaan painostukseen sekä aiempiin yrityksiin vaikuttaa maan poliittiseen johtoon SKP:n ohjaamilla kansalaiskokouksilla.[3]
Salassa valmisteltu kampanja käynnistettiin näyttävästi 4.–5. maaliskuuta 1947 välisenä yönä suoritetulla ”iskulla”, jolloin pienempiä ”Jo riittää” -lappuja liimattiin näkyville paikoille eri puolille Suomea.[2][3][4] Muutamat innokkaat olivat levittäneet niitä jo edellisviikolla.[3] ”Asevelisosialistien” johtajina tunnetut SDP:n entinen puoluesihteeri Unto Varjonen ja kansanedustaja Yrjö Kilpeläinen liimasivat kaksi riviä pieniä lappuja kommunistisen sisäministeri Yrjö Leinon salonkivaunun kylkeen nähtyään sen sattumalta Pieksämäen asemalla.[2][4] Virkaatekevänä sisäministerinä toiminut vasemmistososiaalidemokraatti Eino Kilpi määräsi Leinon kanssa neuvoteltuaan Helsingin poliisin poistamaan julisteita, ja Leino antoi asiasta ohjeita myös ylipoliisipäällikölle.[2] Poliisia käskettiin poistamaan myös samoja tunnuksia sisältäneet diapositiivit elokuvateattereista ja tutkimaan julisteet painattanutta kirjapainoa,[6] minkä lisäksi sisäministeriö yritti kieltää sanomalehtiä uutisoimasta poliisitoimesta.[7]
SDP:n puoluejohdon ja eduskuntaryhmän vedottua hallitukseen 7. maaliskuuta se käsitteli asiaa kahdessa kokouksessa vt. pääministeri Vihtori Vesterisen johdolla pääministeri Mauno Pekkalan ollessa sairaana. Vesterinen ilmoitti vielä samana iltapäivänä, ettei hallituksella ja oikeusministeriöllä ollut mitään julisteiden levittämistä vastaan.[2][7] Sisäministeriön määräys peruttiin ja Leino lupasi olla enää puuttumatta SDP:n toimintaan.[7] Leinon yritys käyttää poliisia kampanjaa vastaan sai paljon kielteistä huomiota ulkomaita myöten.[2][3] Kilpi puolestaan ilmoitti julisteita luullun lakkautetun IKL:n toiminnan jatkajien hankkeeksi.[2]
Kampanjasta tuli suurmenestys, koska se nosti esiin jo pitemmän aikaa muhineen yleisten mielialojen muutoksen. Sanat ”jo riittää” levisivät Suomessa yleiseksi kommunisminvastaiseksi iskulauseeksi. SKP:lle kampanja tuli täytenä yllätyksenä ja järkytyksenä.[3] SDP:n sisäisen vasemmisto-opposition edustajat arvostelivat kampanjan muotoa ja sen aloitusiskua.[2]
SDP hyödynsi ”jo riittää” kampanjaa huhti–toukokuussa 1947 pidetyissä SAK:n edustajakokousvaaleissa, joissa sosiaalidemokraatit saivat enemmistön äänistä ja edustajista ja varmistivat siten ammattiyhdistysliikkeen johdon pysymisen käsissään. ”Jo riittää” -kampanjasta alkanut menestys jatkui joulukuun 1947 kunnallisvaaleissa, joissa SDP:llä oli käytössä myös muita propagandalehtisiä ja -mainosfilmejä.[5][2][3] Kampanja jatkui epävirallisesti heinäkuun 1948 eduskuntavaaleihin,[8] jotka muistetaan ”Jo riittää -vaaleina”, vaikka muutkin puolueet kuin SDP käyttivät niissä kommunisteja vastaan suunnattuja tunnuksia.[1][3] Vaalit hävinnyt SKDL joutui syrjään vallasta.[1]
Seamless Wikipedia browsing. On steroids.
Every time you click a link to Wikipedia, Wiktionary or Wikiquote in your browser's search results, it will show the modern Wikiwand interface.
Wikiwand extension is a five stars, simple, with minimum permission required to keep your browsing private, safe and transparent.
