Säädös 1975/700 From Wikipedia, the free encyclopedia
Isyyslaki (1975/700) on perhe- ja lapsilainsäädännön perussäädöksiin kuuluva säädös, johon on sisällytetty tärkeimmät lapsen ja hänen isänsä välisen sukulaisuussuhteen toteamisesta ja vahvistamisesta sekä isän lapsenhuoltoa koskevat säännökset. Tämän lain ohella muun muassa Laki lapsen huollosta ja tapaamisoikeudesta, Lastensuojelulaki, sekä Lapsen oikeuksien sopimus määrittelevat vanhemmuuteen, isyyteen, lapsenhuoltoon ja -suojeluun liittyviä oikeuksia, velvollisuuksia ja päätöksentekoa sekä lapsen kohtelua inhimillisenä ja oikeudellisena subjektina lapsi- ja perheoikeudessa.
Tätä artikkelia tai sen osaa on pyydetty päivitettäväksi, koska sen sisältö on osin vanhentunut. Voit auttaa Wikipediaa parantamalla artikkelia. Lisää tietoa saattaa olla keskustelusivulla. Tarkennus: Artikkeli on vanhentunut, koska se koskee kumottua, vuoden 1975 lakia. Kokonaan uusi "Isyyslaki"-niminen laki säädettiin vuonna 2015. |
Isyyslain voimaan tullessa vuonna 1976 isyyslain voimaapanolain 7 §:n 2 momentti edellytti, että ennen isyyslain voimaantuloa syntyneiden henkilöiden isyyttä koskeva kanne on pantava vireille viiden vuoden siirtymäajan kuluessa. Tätä säännöstä on sittemmin arvosteltu[1], mutta korkein oikeus on todennut, että säännöstä on noudatettava [2]. Euroopan ihmisoikeustuomioistuin katsoi vuonna 2007 eräässä kyproslaisessa tapauksessa[3], että Kyproksen vastaava laki on ihmisoikeussopimuksen kanssa ristiriidassa siltä osin kun henkilö ei määräajan kuluessa voi käynnistää isyyden vahvistamisprosessia, kun hän ei tiedä, kuka voisi olla hänen isänsä, eli kenet tulisi haastaa oikeuteen. Tämän tuomion perusteella Helsingin hovioikeus on joulukuussa 2009 aiemmasta korkeimman oikeuden ratkaisusta poiketen vahvistanut isyyden tapauksessa, joka lain mukaan olisi tullut jättää tutkimatta, koska jutun kantaja oli syntynyt ennen vuotta 1976 [4].
Seamless Wikipedia browsing. On steroids.
Every time you click a link to Wikipedia, Wiktionary or Wikiquote in your browser's search results, it will show the modern Wikiwand interface.
Wikiwand extension is a five stars, simple, with minimum permission required to keep your browsing private, safe and transparent.