Hämähäkkimies elokuvissa
From Wikipedia, the free encyclopedia
Hämähäkkimies on Marvel Comicsin sarjakuvissa esiintyvä kuvitteellinen supersankari, jonka ovat luoneet Stan Lee ja Steve Ditko. Hämähäkkimiehen ensimmäinen elokuvaesiintyminen oli vuonna 1977 televisioelokuvassa, jonka pääosaa esitti Nicholas Hammond. Sen oli tarkoitus toimia pilottina viikoittain esitettävälle The Amazing Spider-Man -televisiosarjalle. Vuodesta 1985 alkaen, hahmon elokuvaoikeudet siirtyivät studiolta toiselle, kunnes ne päätyivät Sony Pictures Entertainmentille. Sam Raimi palkattiin ohjaamaan elokuvat Spider-Man – hämähäkkimies (2002), Spider-Man 2 – Hämähäkkimies 2 (2004) ja Spider-Man 3 – Hämähäkkimies 3 (2007), joissa hahmoa näytteli Tobey Maguire. Kaksi ensimmäistä elokuvaa saivat positiivisen vastaanoton, mutta kolmas sai sekalaisemman vastaanoton. Vuonna 2010 elokuvasarja päätettiin aloittaa uudelleen. Marc Webb palkattiin ohjaajaksi ja Andrew Garfield Hämähäkkimiehen uudeksi näyttelijäksi. Ensimmäinen elokuva, The Amazing Spider-Man (2012), sai positiivisen vastaanoton, mutta sen jatko-osan, The Amazing Spider-Man 2 (2014), vastaanotto sekalaisempi.
Raimin ohjaama trilogia tuotti yhteensä yli 2,5 miljardia dollaria ja Webbin elokuvat tuottivat yhteensä yli 1,4 miljardia ollaria. Hämähäkkimies-elokuvat ovat tällä hetkellä maailman kolmanneksi eniten tuottanut elokuvasarja. Helmikuussa 2015 Sony, Walt Disney Studios Motion Pictures ja Marvel Studios julkistivat sopimuksen, jonka mukaan he jakavat Hämähäkkimiehen elokuvaoikeudet. Uudet elokuvat kuuluivat Marvel Cinematic Universeen (MCU) ja Hämähäkkimiehen uudeksi näyttelijäksi valittiin Tom Holland. Hahmon ensiesiintyminen tapahtui elokuvassa Captain America: Civil War (2016), minkä jälkeen hahmo esiintyi myös elokuvissa Spider-Man: Homecoming (2017), Avengers: Infinity War (2018), Avengers: Endgame (2019), Spider-Man: Far From Home (2019) ja Spider-Man: No Way Home (2021).
Sony julkisti virallisesti suunnitelmansa animoidun Hämähäkkimies-elokuvan toteuttamisesta huhtikuussa 2015. Spider-Man: Kohti hämähäkkiversumia (2018) yhdistää Sony Pictures Imageworksin tietokoneanimaation ja perinteisen käsinpiirtämistekniikat, inspiraationaan Miles Moralesin luojan Sara Pichellin tarinat. Elokuvan toteuttamiseen osallistui 140 animaattoria, suurimman määrän mitä Sony Pictures Animation oli ikinä värvännyt yhden elokuvan toteuttamiseen. Kohti hämähäkkiversumia sai kaikista Hämähäkkimies-elokuvista parhaan vastaanoton ja voitti parhaan animaatioelokuvan Oscar-palkinnon vuoden 2019 gaalassa.