itävaltalainen säveltäjä From Wikipedia, the free encyclopedia
Henri Herz (6. tammikuuta 1803 Wien – 4. tammikuuta 1888 Pariisi)[1] oli itävaltalainen pianisti ja säveltäjä. Herz opiskeli Pariisin konservatoriossa, jossa hän sai ensimmäisen palkinnon 15-vuotiaana. Hän oli Friedrich Kalkbrennerin ohella Pariisin tärkein pianisti ennen kuin Frédéric Chopin ja Franz Liszt saapuivat kaupunkiin.[2]
Herz oli suunnattoman suosittu esiintyjä salongeissa, ja hänen lukemattomat viehättävät mutta köykäiset salonkikappaleensa kävivät erittäin hyvin kaupaksi. Herz sijoitti pianotehtaaseen ja rakennutti konserttisalin. Hänellä oli erittäin paljon oppilaita: toisinaan oppitunnit piti vapaiden aikojen puutteessa aloittaa jo aamuviideltä. Herz teki vuosien 1845 ja 1851 välillä pitkän konserttikiertueen Yhdysvaltoihin, Meksikoon ja Länsi-Intian saarille. Kiertueen aikana esitettiin muun muassa hänen sävellyksensä kahdeksalle pianolle. Palattuaan Eurooppaan Herzistä tuli Pariisin konservatorion professori.[2]
Herzin soitolle tunnusomaista olivat nopea sormitekniikka ja kevyt ääni. Felix Mendelssohnin mielestä hän muistutti soittajana nuorallatanssijaa tai akrobaattia.[2]
Seamless Wikipedia browsing. On steroids.
Every time you click a link to Wikipedia, Wiktionary or Wikiquote in your browser's search results, it will show the modern Wikiwand interface.
Wikiwand extension is a five stars, simple, with minimum permission required to keep your browsing private, safe and transparent.