Pohjalaisia-kansannäytelmän hahmo From Wikipedia, the free encyclopedia
Harrin Jussi on Artturi Järviluoman toimittaman kansannäytelmän Pohjalaisia keskeinen roolihahmo, joka kukisti painiottelussa kuuluisan häjyn Karjanmaan Köystin. Roolinimi syntyi Kauhavalle 1907 toteutetun kansanlaulujen keräysretken tuloksena.[1] Järviluoma antoi Harrin Jussille arvonimen ”maakunnan lukko”, ja hänen esikuvanaan oli todennäköisesti myöhemmin poliisiksi noussut kauhavalainen talollinen Antti Kustaa Harri.[2] Harrin Jussin rooli on vaikuttanut muun muassa 1944 perustetun elokuva-alan patsaan Jussi-palkinnon sekä pohjalaisen jussipaidan nimien syntyyn.[3]
Pohjalaisia-näytelmän on arvioitu perustuvan noin neljä viidesosaltaan härmäläissyntyisen kansakoulunopettajan Anton Kankaan (1867–1904) näytelmäkäsikirjoitukseen Härmäläisiä. Siinä Jussin sukunimenä on Karri, jonka Järviluoma yliviivasi ja nimesi uudelleen Harriksi.[4] Harvinainen Karri-nimi on todennäköisesti peräisin Karrin talosta Kortesjärven Ylikylästä. Sen isäntä Juho Matinpoika oli saanut emännäkseen härmäläisen Sanna Juhontytär Hillin, jonka synnyinkoti sijaitsi kirjailija Anton Kankaan naapurina. Kun Härmäläisten kaikki roolit ovat Härmän seudulta, voi Juhoa siksi nimensä puolesta pitää alkuperäisenä Karrin Jussina.[5]
Koska Karrin Jussi muistuttaa suuresti antiikin klassisten näytelmien sankarihahmoja, voivat tähän rooliin heijastua Kankaan kirjallisuusopinnot yliopistossa. Sen lisäksi Härmän omienkin ”puukkosankareiden uroteot” saattoivat innoittaa kirjailijaa rohkeutta ihannoiviin kuvauksiin. Härmäläisissä sankarin maineeseen nousseesta Karrin Jussista Kangas käytti nimitystä ”pitäjän lukko".[6]
Seamless Wikipedia browsing. On steroids.
Every time you click a link to Wikipedia, Wiktionary or Wikiquote in your browser's search results, it will show the modern Wikiwand interface.
Wikiwand extension is a five stars, simple, with minimum permission required to keep your browsing private, safe and transparent.