Gumbölen kartano
From Wikipedia, the free encyclopedia
Gumbölen kartano (ruots. Gumböle gård) on Espoon kaupungin omistama kartano Espoossa, Gumbölen kaupunginosassa. Sen yläkerta on nykyisin Espoon kaupunginjohtajan virka-asuntona ja alakerta edustustiloina. Kartanon nykyinen päärakennus on peräisin 1840-luvulta, mutta itse kartanoalueen historia ulottuu 1500-luvulle. Kartano käsittää myös muotopuutarhan, jonka nykyinen ulkoasu on J. W. Skogströmin käsialaa, ja peräisin vuodelta 1914.
Gumbölen kartano syntyi siten, että Storgårdin ratsutilaan yhdistettiin kaksi muuta tilaa 1600-luvulla. Kartanon 26 nimeä käsittävä omistajien luettelo juontaa sekin alkunsa 1540-luvulta. Pitkäaikaisin omistajasuku oli Brennerit, joiden hallinnassa kartano kasvoi ja kehittyi lähes vuosisadan, vuosina 1625–1713. Espoon kaupungin omistukseen Gumbölen kartano siirtyi vuonna 1969. Kartanon yläkerrassa on virka-asunto, jossa ovat asuneet Espoon kaupunginjohtajat Teppo Tiihonen, Pekka Löyttyniemi, Marketta Kokkonen ja helmikuusta 2012 lähtien Jukka Mäkelä.