suolaliuos, jonka osmoottinen vahvuus on yhtä suuri kuin veren From Wikipedia, the free encyclopedia
Fysiologinen suolaliuos on suolaliuos, jonka osmoottinen vahvuus on yhtä suuri kuin veren.[1] Ihmisen veren koostumusta vastaa 0,9-prosenttinen suolaliuos.[1] Suolaliuoksen on tärkeää olla osmoottisesti yhtä vahvaa, ettei se vahingoita kohteen soluja. Jos esimerkiksi punasolut joutuvat niiden väkevyyttä laimeampaan, hypotoniseen liuokseen, ne pullistuvat ulkopuolisen nesteen siirtyessä niiden sisään ja lopulta räjähtävät.[2] Väkevämmässä hypertonisessa liuoksessa punasolut taas menevät kasaan, koska solun sisältä siirtyy nestettä ulkopuoliseen väkevämpään liuokseen.[2]
Fysiologisen suolaliuoksen lääketieteellinen käyttö aloitettiin vuoden 1831 tienoilla.[3] Se sisältyy Maailman terveysjärjestön tärkeimpien lääkkeiden luetteloon.[4] Vuonna 2017 natrium oli 225. yleisimmin määrätty lääke Yhdysvalloissa, ja sitä sisältyi yli kahteen miljoonaan reseptiin.[5][6]
Seamless Wikipedia browsing. On steroids.
Every time you click a link to Wikipedia, Wiktionary or Wikiquote in your browser's search results, it will show the modern Wikiwand interface.
Wikiwand extension is a five stars, simple, with minimum permission required to keep your browsing private, safe and transparent.