Yhdysvaltain sisällissodan taistelu From Wikipedia, the free encyclopedia
Ensimmäinen Kernstownin taistelu (engl. First Battle of Kernstown) oli 23. maaliskuuta 1862 Virginiassa käyty Yhdysvaltain sisällissodan taistelu. Taistelussa olivat vastakkain Unionin eversti Nathan Kimballin 8 500 – 9 000 ja Konfederaation kenraalimajuri Thomas ”Stonewall” Jacksonin 3 500 – 3 800 miehen vahvuiset armeijat.[1][2] Taistelu oli Jacksonin Shenandoahin laaksoon suuntautuneen sotaretken ensimmäinen taistelu sekä ainoa, jonka Jackson hävisi[4].
| Ensimmäinen Kernstownin taistelu | |||||||
|---|---|---|---|---|---|---|---|
| Osa Yhdysvaltain sisällissotaa ja Shenandoahin laakson sotaretkeä | |||||||
 Thomas Jacksonin kevään 1862 sotaretkeä esittävä kartta | |||||||
| |||||||
| Osapuolet | |||||||
| Komentajat | |||||||
| Vahvuudet | |||||||
|
- noin 8 500 – 9 000 miestä |
- noin 3 500 – 3 800 miestä | ||||||
| Tappiot | |||||||
|
590 miestä, joista |
718 miestä, joista | ||||||
|
1. Kernstown (23.3.) • McDowell (8.5.) • Front Royal (23.5.) • 1. Winchester (25.5.) • Cross Keys (8.6.) • Port Republic (9.6.) | |||||||
Taistelu alkoi, kun Unionin joukkojen vahvuuden aliarvioinut Jackson hyökkäsi Kimballin joukkojen kimppuun Kernstownissa. Taistelu päättyi lopulta Jacksonin perääntymiseen, kun Kimball pystyi miesylivoimansa turvin lyömään tämän. Kernstowissa Jackson koki sotilasuransa ainoan hävityn taistelun. Vaikka se päättyikin Konfederaation perääntymiseen, siitä oli kuitenkin sille hyötyä, sillä se pelästytti Unionin sotilasjohdon ja sai sen sitomaan taistelun jälkeen tarpeettoman paljon resursseja Shenandoahin laaksoon.[2]
Ennen taistelua Thomas Jackson toimi Konfederaation Valleyn sotilaspiirin komentajana. Hänen tehtävänään oli estää Unionin joukkoja siirtymästä laaksoa pitkin itään, jossa ne olisivat voineet tukea Unionin kenraali George McClellanin johtamaa Peninsulan sotaretkeä Konfederaation pääkaupunkia Richmondia vastaan.[2][5] Jackson päätti Robert E. Leen ehdotuksesta hyökätä Shenandoahin laaksoon aiheuttaakseen sekaannusta Unionin joukoissa. Joukkojen läpikulkupaikan lisäksi Shenandoahin laakso oli merkittävä kummallekin osapuollelle, koska laakson maaperä oli hedelmällistä ja siellä tuotettiin merkittävä osa Konfederaation armeijan käyttämästä viljasta.[4] Esimerkiksi vuonna 1860 noin 19 % kaikesta Virginiassa kasvatetusta viljasta kasvatettiin Shenandoahin laaksossa[6]
Jacksonin alaisuudessa toiminut ratsuväkijoukkojen komentaja eversti Turner Ashby kohtasi iltapäivällä 22. maaliskuuta Winchesterin eteläpuolella Unionin prikaatikenraali James Shieldsin johtaman divisioonan joukkoja. Syntyneissä pienissä yhteenotoissa kenraali Shields haavoittui saatuaan osuman käsivarteensa.[3] Shieldsin kanssa käydyn yhteenoton sekä alueen siviileiltä kerätyn tiedustelutiedon vuoksi Ashby uskoi, että Unionin joukot olivat poistumassa Shenandoahin laaksosta ja että Unionilla olisi enää hyvin vähän joukkoja laaksossa. Ashby ilmoitti Jacksonille, että Unionilla oli Winchesterin lähistöllä oli enää neljä rykmenttiä ja yhdestä kahteen tykistöpatteria[7]. Ashby oli kuitenkin väärässä, sillä todellisuudessa Unionilla oli edelleen huomattavasti Jacksonia enemmän sotilaita laaksossa. Kenraalimajuri Jackson kuitenkin luotti Ashbyn antamaan tietoon ja päätti sen vuoksi aloittaa hyökkäyksen Shieldsin joukkoja vastaan.[2] Jackson ajatteli, että hän voisi taistelun voittamalla estää Unionin joukkoja siirtymästä laaksoa pitkin George McClellanin tueksi Peninsulan sotaretkelle[3].
Jacksonin lisäksi myös Unionin joukot ennustivat väärin vihollisensa tulevan toiminnan. Kerstownin taistelua edeltäneenä yönä Unionin joukot olivat saaneet vangiksi Konfederaation ratsuväkeen kuuluneen sotilaan, joka kertoi kuulustelijoilleen Ashbyn aliarvioineen pahasti Unionin joukkojen vahvuuden alueella. Tästä huolimatta Shieldsin joukot eivät kuitenkaan tehneet mitään valmisteluja siltä varalta, että Jackson päättäisi tämän tiedon valossa hyökätä seuraavana päivänä heidän kimppuunsa.[7]
Unionilla oli taistelussa käytössään yhteensä 8 500 – 9 000 miestä sekä 24 tykkiä.[2] Näistä joukoista noin kolme neljäsosaa osallistui lopulta itse taisteluun.[3]
| Komentaja[2] | Prikaati (suluissa komentaja) |
Rykmentti (tai vastaava) |
|---|---|---|
|
|
1. prikaati
(ev. Nathan Kimball) |
|
| 2. prikaati
(ev. Jeremiah C. Sullivan) |
| |
| 3. prikaati
(ev. Erastus B. Tyler) |
| |
| Ratsuväki
(ev. Thornton F. Brodhead) |
| |
| Tykistö
(evl. Philip Daum) |
|
Konfederaatiolla oli taistelussa käytössään yhteensä noin 3 500[2] – 3 800[1] miestä sekä 27 tykkiä. Joukoista valtaosa osallistui myös varsinaiseen taisteluun.[3]
| Komentaja[2] | Prikaati (suluissa komentaja) |
Rykmentti (tai vastaava) |
|---|---|---|
|
|
Garnettin prikaati
|
|
|
Burksin prikaati
|
||
| Fulkersonin prikaati
|
| |
| Ratsuväki
|
|
Väärien tietojensa vuoksi Jackson hyökkäsi 3 500 – 3 800 miehen vahvuisella armeijallaan Shieldsin 8 500 – 9 000 miehen vahvuista divisioonaa vastaan. Hyökkästä pidetään yleensä Jacksonin Shenandoahin laakson vuoden 1862 sotaretken avaustaisteluna. Taistelu alkoi aamulla 23. maaliskuuta, kun Turner Ashbyn komentamat Konfederaation etujoukot ja osa Shieldsin joukoista ottivat yhteen pienen Kernstownin kaupungin pohjoispuolella Valley Piken varrella. Shields ei edellisen päivän haavoittumisensa vuoksi voinut osallistua taisteluun, minkä vuoksi Unionin joukkoja komensi taistelun ajan eversti Nathan Kimball. Shields lähetti taistelun aikana Kimballille lähetin välityksellä käskyjä, mutta Kimballin mukaan hän jätti ne kaikki huomioimatta[8]. Ensimmäisten yhteenottojen aikana Unionin joukot ottivat Pritchard’s Hill -mäen haltuunsa ja asettivat sen laelle 16 tykkiä sekä Kimballin komentopaikan[9]. Samalla Konfederaation joukot järjestäytyivät puolustuslinjaan. Ashby määräsi Fulkersonin ja Garnettin prikaatit hyökkäämään Pritchard’s Hillillä olleita tykkejä vastaan, mikä aiheutti Konfederaation joukoille raskaita tappioita Pritchardin maatilan lähellä.[2][3] Unionin joukkojen määrän aliarvioinut Ashby kuvitteli, että hän voisi mäen vallattuaan marssia ilman vastarintaa aina Winchesteriin saakka[10].
Noin kello 11 Jacksonin pääjoukot saapuivat Kernstownin eteläpuolelle ja Kimballille kävi selväksi, että Jackson oli marssittamassa koko armeijansa taisteluun. Kimball päätti vahvistaa omia asemiaan ja jäädä odottamaan vahvistusjoukkoja. Kello 14 mennessä Jacksonin joukot olivat järjestäytyneet ja Jackson määräsi osan Jesse S. Burksin prikaatista Valley Pikelle, jossa Ashbyn joukot olivat aloittaneet taistelun. Tämän oli tarkoitus toimia harhautuksena samalla, kun Jackson aloittaisi varsinaisen hyökkäyksen taistelukentän länsipuolella sijainneella Sandy Ridgen harjanteella.[3] Sandy Ridgen kautta Jacksonin oli tarkoitus iskeä Unionin joukkojen sivustaan[2]. Konfederaation tykistö asetettiin harjanteen itälaidalle[3].
Epäonnistuneen hyökkäyksen jälkeen Fulkersonin ja Garnettin joukot siirtyivät reilun kilometrin länteen Sandyn Ridgen luo, jossa he liittyivät muihin Konfederaation joukkoihin.[2] Fulkersonin joukot saivat haltuunsa kiviaidan, jota he käyttivät suojanaan taistelussa. Hyökkäyssuunnassa Fulkersonin oikealle puolelle asettuneet Garnettin joukot eivät onnistuneet saamaan samanlaista suojaa, minkä vuoksi Garnettin jäivät haavoittuvaisemmiksi. Kimball vastasi tähän määräämällä noin kello 16 eversti Erastus B. Tylerin hyökkäämään Sandy Ridgelle ryhmittyneitä joukkoja vastaan tykistön ja ratsuväen tukemana. Tylerin komennossa oli tuolloin noin 3 000 miestä.[3]
Konfederaation joukot onnistuivat aluksi torjumaan Unionin hyökkäykset. Tajuttuaan aliarvioineensa Unionin vahvuuden Jackson päätti, että hän yrittäisi kaikin keinoin pitää asemansa Sandy Ridgessa iltaan saakka ja vetäytyä sitten pimeän turvin pois taistelusta.[2] Kimball kuitenkin tajusi, ettei Jackson yrittänyt tosissaan hyökätä Valley Piken kautta. Tämän vuoksi Kimball määräsi oman prikaatinsa sekä osan Jeremiah C. Sullivanin prikaatista tukemaan Tylerin hyökkäystä. Vahvistusten turvin Unionin joukot onnistuivat rikkomaan Garnettin puolustuslinjan. Jackson yritti lähettää Garnettille vahvistuksia, mutta Garnett määräsi joukkonsa perääntymään ennen kuin vahvistukset pääsivät paikalle. Garnettin vetäydyttyä Fulkersonin prikaatin oikeasta sivustasta tuli haavoittuvainen, ja pian myös se aloitti nopean vetäytymisen, mikä muuttui nopeasti hallitsemattomaksi. Konfederaation tykistö pystyi vielä hetken aikaa hidastamaan Unionin etenemistä, mutta lopulta senkin oli vetäydyttävä taistelusta.[3]
Joukkojensa vetäytyessä Jackson määräsi Virginian 5. ja 42. jalkaväkirykmentit hidastamaan Unionin joukkojen etenemistä. Taistelut päättyivät kokonaan pimeyden tultua, eivätkä Unionin joukot yrittäneet ajaa Jacksonin joukkoja takaa.[3] Kimballin mielestä hänen joukkonsa olivat tuossa vaiheessa liian väsyneitä ja nälkäisiä lähteäkseen takaa-ajoon[11].
Konfederaatio menetti yhteensä 718 miestä. Kaatuneita oli 80, haavoittuneita 375 ja kadonneita tai vangiksi jääneitä 263. Unionin joukot taas menettivät yhteensä 590 miestä, 118 kaatunutta, 450 haavoittunutta ja 22 kadonnutta tai vangiksi jäänyttä.[3]
Ensimmäinen Kernstownin taistelu oli Unionille taktinen voitto.[5] Taistelua pidetään myös yleensä Jacksonin koko sotilasuran ainoana hävittynä taisteluna.[2]
Kernstownin taistelu muodostui kuitenkin myöhemmin Konfederaatin strategiseksi voitoksi.[5] Unionin kenraalimajuri Shields, joka ei itse osallistunut taisteluun, ilmoitti taistelun jälkeen esimiehilleen, että Jackson oli hyökännyt hänen divisioonansa kimppuun vähintään 15 000 miehen vahvuisella joukolla, mikä oli noin neljä kertaa joukon todellista kokoa enemmän. Tämä aiheutti pelkoa Unionin johdossa, minkä vuoksi presidentti Abraham Lincoln määräsi Nathaniel Prentice Banksin ja Irvin McDowellin joukot vahvistamaan Shenandoahin laakson puolustusta. Unionilla oli tämän seurauksena noin 20 000 – 35 000 miestä vähemmän puolustamassa pääkaupunki Washingtonia ja tukemassa Peninsulan sotaretkea. Peninsulan sotaretkeä johtanut George McClellan itse arvioi myöhemmin, että jos hän olisi saanut pitää omat vahvistusjoukkonsa, niin hän olisi kyennyt valtaamaan Richmondin jo keväällä 1862.[2][3] Pohjoisvaltiot saivat Richmondin lopulta haltuunsa vasta aivan sisällissodan viimeisinä päivinä huhtikuussa 1865[12].
Unionin puolella Nathan Kimball ylennettiin pian taistelun jälkeen prikaatikenraaliksi[8]. Konfederaation puolella Jackson syytti tappiostaan erityisesti prikaatikenraali Garnettia, joka oli aloittanut vetäytymisen ennen pimeää. Garnettin prikaatissa palvelleet upseerit kuitenkin puolustivat voimakkaasti Garnettin vetäytymispäätöstä ja myös myöhemmissä arvioissa päätöstä on pidetty oikeana. Garnettin tilalle prikaatin komentajaksi nousi Charles Sidney Winder.[13]
Pian taistelun jälkeen Jacksonin joukot vetäytyivät Shenandoahin laaksoa pitkin Swift Run Gapiin, jossa kenraalimajuri Richard Ewellin divisioona liittyi Jacksonin joukkoihin. Shenandoahin laakson seuraava suuri taistelu käytiin 8. toukokuuta, kun Ewellin miehillä vahvistetut Jacksonin joukot löivät kenraalimajuri Robert Milroyn joukot McDowellin taistelussa.[4]
Seamless Wikipedia browsing. On steroids.
Every time you click a link to Wikipedia, Wiktionary or Wikiquote in your browser's search results, it will show the modern Wikiwand interface.
Wikiwand extension is a five stars, simple, with minimum permission required to keep your browsing private, safe and transparent.
