yhdysvaltalainen näyttelijä From Wikipedia, the free encyclopedia
Danielle Campbell (s. 30. tammikuuta 1995 Hinsdale, Illinois, Yhdysvallat[1]) on yhdysvaltalainen televisio- ja elokuvanäyttelijä. Hänet tunnetaan rooleistaan Jessica Olsonina Disney Channelin elokuvassa StarStruck sekä Davina-noitana televisiosarjassa Vampyyrien sukua.
Danielle Campbell | |
---|---|
Danielle Campbell PaleyFestissä 2014. |
|
Henkilötiedot | |
Syntynyt | 30. tammikuuta 1995 Hinsdale, Illinois, Yhdysvallat |
Aiheesta muualla | |
IMDb | |
Campbell on kotoisin Hinsdalesta, Illinoisista. Hänen vanhempansa ovat Georganne ja John Campbell, ja hänellä on yksi nuorempi veli. Campbell löydettiin näyttelijäksi hiussalongista Chicagossa kun hän oli 10-vuotias.[2]
Campbellin debyytti näyttelijänä oli televisiosarjassa Pako vuonna 2006, jossa hän esiintyi viiden jakson mittaisessa roolissa. Hän oli mukana myös Build-A-Bear Workshopin mainoksessa. Campbell esiintyi ensimmäisen kerran valkokankaalla vuonna 2008 elokuvassa The Poker House. Seuraavaksi hän sai ison roolin Disneyn elokuvasta StarStruck, sekä vierailevan roolin sarjasta Zeke and Luther. Vuodesta 2013 lähtien Campbell näytteli Davina-nimistä noitaa Vampyyripäiväkirjojen spin-off-sarjassa Vampyyrien sukua (The Originals). Hän oli mukana sarjassa kolmen tuotantokauden ajan vuoteen 2016 asti.
Vuosi | Elokuva | Rooli |
---|---|---|
2008 | The Poker House | Darla |
2011 | Prom | Simone Daniels |
2012 | Madea's Witness Protection | Cindy Needleman |
Vuosi | Nimi | Rooli | Huomioita |
---|---|---|---|
2006–07 | Pako | Gracey Hollander | 5 jaksoa |
2010 | Zeke and Luther | Dani | Jakso: "Double Crush" |
2010 | StarStruck | Jessica Olson | Disney Channel Original Movie |
2012 | Drop Dead Diva | Carla Middlen | Jakso: "Family Matters" |
2013–2016 | Vampyyrien sukua | Davina Claire | 65 jaksoa |
2017 | Runaways | Eiffel | 4 jaksoa |
Seamless Wikipedia browsing. On steroids.
Every time you click a link to Wikipedia, Wiktionary or Wikiquote in your browser's search results, it will show the modern Wikiwand interface.
Wikiwand extension is a five stars, simple, with minimum permission required to keep your browsing private, safe and transparent.