suomalainen pomologi From Wikipedia, the free encyclopedia
Björn Lindberg (23. joulukuuta 1865 Helsinki – 17. heinäkuuta 1954 Helsinki)[1] oli suomalainen hedelmien ja niiden viljelyn asiantuntija eli pomologi. Hänen isänsä oli Helsingin yliopiston kasvitieteen professori Sextus Otto Lindberg ja veljensä kasvitieteilijä Harald Lindberg.[2][3] Björn Lindberg valmistui ylioppilaaksi 1885, jonka jälkeen hän kävi Saksan Reutlingenissä pomologiopiston, josta valmistui 1890. Lisäoppia hän hankki opintomatkoilla Skandinaviaan, Saksaan, Kanadaan ja Yhdysvaltoihin.[4]
Lindberg oli Suomen hedelmänviljelyn uranuurtajia ja toimi senaatin rahoittamana valtion pomologina 1893–1895. Hän perusti 1891 Lohjalle Suomen ensimmäisen hedelmäpuutaimiston. Nämä Solhemin koekentät ja taimitarhat (ruots. Solhems trädskolor) olivat aikanaan Suomen suurimmat. Lindberg toimi myös hedelmänviljelyn konsulenttina.[2][3] Vuodesta 1917 lähtien Lindberg suoritti keittiökasvien siementen ja perunoiden koeviljelyä. Lisäksi hän johti Suomen ruotsalaisen maanviljelysseuran Tenholan koelaitosta. Sisällissotaan Lindberg otti osaa suojeluskuntalaisena niin sanotun Sigurdsin kaartin jäsenenä.[4]
Seamless Wikipedia browsing. On steroids.
Every time you click a link to Wikipedia, Wiktionary or Wikiquote in your browser's search results, it will show the modern Wikiwand interface.
Wikiwand extension is a five stars, simple, with minimum permission required to keep your browsing private, safe and transparent.