Japania hallinnut dynastia 1338–1573 From Wikipedia, the free encyclopedia
Ashikaga-shōgunaatti hallitsi Japania Muromachi-kaudella 1338–1573. Sen perusti kenraali Ashikaga Takauji. Ashikaga-shōgunaatin hallinto oli edeltäjäänsä Kamakura-shōgunaattia heikompi, ja aikakautta leimasikin daimioiden eli lääninherrojen vallan kasvu. Syntyi voimakkaan feodaalinen järjestelmä.[1][2]
Ashikaga-shōgunaatin alkupuolella Japani jakautui eteläiseen ja pohjoiseen hoviin. Shōgunaatin jälkipuoliskolla maan hallinto oli entistä hajanaisempaa etenkin Ōnin-sodan (1467–1477) jälkeen. Ashikaga-kauden merkittäviin tapahtumiin kuului portugalilaisten saapuminen Japaniin ensimmäisinä eurooppalaisina vuonna 1543, mitä seurasi myös jesuiittojen tulo maahan. Heidän myötään kristinusko alkoi levitä Japanissa. Samalla kuitenkin epäluulo ulkomaisia vaikutteita kohtaan kasvoi. Levottomuuksien leimaama myöhäinen Ashikaga-kausi päättyi vuonna 1573, kun daimio Oda Nobunaga kukisti viimeisen Ashikaga-shōgunin.[2]
Seamless Wikipedia browsing. On steroids.
Every time you click a link to Wikipedia, Wiktionary or Wikiquote in your browser's search results, it will show the modern Wikiwand interface.
Wikiwand extension is a five stars, simple, with minimum permission required to keep your browsing private, safe and transparent.