Asuinalue Lahdessa From Wikipedia, the free encyclopedia
Anttilanmäki on Lahden Asemantaustan kaupunginosaan kuuluva asuinalue, joka sijaitsee välittömästi keskustan ja Lahti–Kouvola-radan eteläpuolella.[1]
Alue on saanut nimensä Anttilan talosta, joka oli yksi Hollolan Lahden kylän kantatiloista. Koska Lahden kaupungin itsenäistyttyä epäitsenäisestä kauppalasta itsenäiseksi Lahden kaupungiksi 1905 ja koska Anttilanmäki kuului Hollolan kunnan puolelle rajaa ja siellä oli halpaa kaavoittamatonta rakennusmaat, oli alue kauempaa maaseudulta muuttaneiden ja Lahden työväestön suosiossa.[2] Alue tuli Lahden kaupunkisuunnittelun piiriin 1933, kun se liitettiin Lahden kaupunkiin Hollolan kunnasta toisessa alueliitoksessa. Edellinen alueliitos toteutettiin 1916.
Alueella on runsaasti suojeltua 1930–1950 -luvuilla rakennettua puutaloasutusta. Alkuperäinen Anttilanmäki käsitti asukkaiden itsensä pystyttämiä mökkejä. Alue oli joutumassa purkamisen kohteeksi, mutta 1975 se sai osittain säilyttävän asemakaavan ja rakentamisohjeistot, joita täydennettiin 1984. Museovirasto ja ympäristöministeriö julkaisivat 1993 valtakunnallisesti arvokkaiden kulttuurihistoriallisten kohteiden luettelon, johon kuului myös Anttilanmäki. Anttilanmäen esikaupunkiasutus on mukana myös tätä luetteloa vuonna 2009 korvaamaan tulleessa Valtakunnallisesti merkittävät rakennetut kulttuuriympäristöt -luettelossa.[3] Samoin Anttilanmäki kuuluu Lahden kulttuurihistoriallisesti arvokkaiden kohteiden luetteloon, niin kutsuttuun harmaaseen kirjaan [2]
Anttilanmäellä toimi koulu, joka perustettiin jo vuonna 1910.[4] Tällä hetkellä Anttilanmäen koulun rakennuksessa toimii Svenska gården. Siihen kuuluu svenska skolan eli ruotsinkielinen koulu sekä Folkhälsanin yksityinen päiväkoti.[4] Anttilanmäessä on toiminut 1920–1960 orpolastenkodissa Liisankatu 8:ssa myös toinen koulu, alakansakoulu.[5]
Kaupunginosatoimintaa Anttilanmäellä järjestää Anttilanmäki-Kittelän asukasyhdistys r.y, joka on pitänyt yllä kasvipankkia ja asukastupaa sekä järjestänyt talkoita.
Anttilanmäellä ovat toiminnut monia yrityksiä [5]:
Vladimir Lenin yöpyi Anttilanmäellä Kurhilankatu 4:ssä 7.8.–8.8.1917 yhdellä 23 matkastaan Suomen suuriruhtinaskunnassa.[5] Reino Helismaa asui Anttilanmäellä Harjantekijänkatu 13:ssa 1920- ja 1930-luvuilla.
Seamless Wikipedia browsing. On steroids.
Every time you click a link to Wikipedia, Wiktionary or Wikiquote in your browser's search results, it will show the modern Wikiwand interface.
Wikiwand extension is a five stars, simple, with minimum permission required to keep your browsing private, safe and transparent.